TJ 140

Jälleen yksi kymppi rikki, TJ 140! Huomenna se on TJ 139. Ei se niin kauhean pahalta kuulosta :) Nyt on muutenkin hyvä fiilis, ensimmäistä kertaa tällä viikolla. Je:n lomille pääsyyn on enää kaksi yötä, kohta enää yksi! Lisäksi viikonloppuna on tiedossa mukavaa ohjelmaa ja paljon yhdessäoloa :) Kaiken kukkuraksi muistin että menen huomenna kouluun vasta 10 ja saan siis nukkua pidempään!
Synkän syksyn palaamisesta huolimatta nyt tuntuu siltä, että aurinko on hipaissut säteillään tätä risukasaa. Ylihuomenna on kultapäivä ja ens viikollakin Je pääsee lomille, seuraavaan ginesiinkin on siis vielä aikaa.

Pakkohan se on myöntää että minäkin fanitan Twilightia, vaikka se teinimäiseltä tuntuukin. Tänään tuli myyntiin viimeisen Twilight -elokuvan liput ja pakkohan niitä oli heti olla varaamassa. Innokkaimmat fanit ehtivät tukkimaan sivuston ennen minua, mutta kohtalaiset paikat sain kuitenkin varattua :) Mukaan on lähdössä mahtavin porukka ikinä, ja mikä tärkeintä, me kaikki olemma yhtä koukussa siihen. Ihanaa mennä pitkästä pitkästä aikaa leffaan ihan vain kaveriporukalla, sillä Je on ensi-ilta viikonloppuna kiinni... Mutta sitä ei pidä miettiä vielä! Seuraavat kolme viikonloppua tulevat olemaan parhaimmat pitkään aikaan!

Tänään ei masentanut, edes Je:n surkutteluviestit eivät saaneet mielialaani laskemaan. Mistäköhän moinen pirteys? Tuleva lomille pääsy gines vkl jälkeen on varmasti suurin syy onneeni :) Suosittelen kyllä lämpimästi kaikille inttileskille että pyritte järjestämään itsellenne mahdollisimman paljon ohjelmaa gines viikonloppujen ajaksi. Tällöin jokainen viikonloppu tuntuu elämisen arvoiselta. Tietysti joskus on hyvä ottaa aikaa myös itselleen, mutta yksin ollessa sitä helposti sortuu surkuttelemaan ja siitä kierteestä on vaikea päästä yli. Miten te muut selviätte tai olette selvinneet gines viikonlopuista? Tekemisideoita ei koskaan voi olla liikaa, vinkkejä vaan tänne suuntaan! :)

Syksy on palannut ja se näkyy myös päivän kuvissa, jotka saavat nyt puhua puolestaan :)





Hieno yritys kuvata putoavaa vesipisraa :D

TJ 142

Yksinäisyys ja inttileskeyden pahempi puoli palasivat taas tänään, kuten myös perus maanantaivitutus. Aamulla olisin vain halunnut  jäädä sänkyy ja unohtaa ajankulun ja kaiken muun, se ei kuitenkaan ollut mahdollista. Eipä tietenkään. Tänään oli taas se päivä kun kaikki ärsyttää: intti, odotus, epäreilu maailma, opettajat, ikävä, heikkous.... Haluisin jo eroon kaikesta kamalasta. Tähän sopii nyt lause "en halua enää odottaa että mun elämä alkaa, haluan alkaa elää sitä", vaikka se onkin vähän klisee.

Jos sulla on sama fiilis, niin kuuntele Erin - Onko se oikein:
http://www.youtube.com/watch?v=1TZIkSy7tVk

Onko se oikein
Mulla menee elämä ja mä mietin
et mä en haluu olla mä
ja mä pyörin mun pientä ympyrää

Onneksi maanantaisin tulee tv:stä kaiken maailman sarjoja ja ilta kuluu niitä katsellessa, toistaiseksi viikko on kuitenkin alkanut etanan vauhdilla... Toivottavasti loput viikosta menisi gepardin tahtiin...

Masentavasta lokakuun vaikutuksesta huolimatta tunnelin päässä näkyy jo valoa. Perjantain Je tulee taas kotiin. Odotan sitä niin kovasti. Nyt jos koskaan kaipaan oman kullan kainaloa, lämpöä, rohkaisua ja voimaa.

Tänään on myös kuukauden tärkein päivä (vaikka siltä ei kyllä tunnu). Tänään on minun ja Je:n kuukausipäivä. Täyteen tuli 34 kk, joka tekee siis 2 vuotta ja 10kk. Kolme vuotis päivä lähestyy <3 Iltapuhelua tässä taas odotellaan, sellainen on onneks tulossa ja nähtävästi ilman keskeytyksiä :)

Tämän päivän kuvien teemana on punainen, onhan se rakkauden väri :)



 

Kyynel vierähtää, toinenkin...

 

Toistaikseksi vain yksi ihminen on pystynyt sulattamaan jään
ja löytämään todellisuuden kovan kuoren alta. Kiitos Je <3

TJ 143

5 yötä... 5 yötä jäljellä ns. kultapäivään, eli kun Je pääsee lomille. Tämä viikko meni nopeasti, tosin puolet siitä meni sängyssä maatessa. Toivottavasti ensi viikkokin menisi yhtä nopeasti. Kouluhommia kyllä riittäisi niin paljon kuin jaksaa tehdä...

Je:llä oli tänään kuulemma rento päivä, ja ehdittiin puhua tosi kauan ja nähdäkin skypessä :) Innostuttiin asuntoja katselemaan ja malttamaton odotus nousi taas pintaan. Olisipa jo maaliskuu!

 

Minulla oli tänään yökkäripäivä, eli vietin koko päivän yöpaidassa ja kotona. Pitkästä aikaa rento sunnuntai! Se oli mukavaa, vaikka illalla oli taas palattava maan pinnalle, sillä kouluhommat kutsuivat. Lauantaina oltiin äidin kanssa vähän shoppailemassa. Heräteostoksena bongasin kengät ale-myynnistä, jälleen kerran. Tunnustan olevani kenkäfriikki :D Löysin myös unelmieni pitsipaidan! Olin onnellinen! Oli todella kiva viettää aikaa äidin kanssa kahdestaan, pitkästä aikaa! Kehotan teitä kaikkai ottamaan joskus aikaa vain sinulle ja äidillesi, se tekee joskus oikeasti hyvää! Ja maksaahan äiti kaikki ostokset ;)

Tänä viikonloppuna osasin ensimmäistä kertaa hyötyä inttileskeydestä. Otin itselleni aikaa ja käytin hyväkseni intin suomaa omaa tilaa ja hemmottelin itseäni kokematta siitä syyllisyytä. Tavallaan olen kaivannut tätä. Ihanaa olla joskus ihan yksin ja tehdä mitä itse haluaa. Mutta tämä kerta kyllä riitti muistuttamaan siitä että omaa napaakin voi joskus ajatella. Enempää omaa aikaa en tarvitsisi, sitä on kuitenkin luvassa. Tosin olen ihan tietoisesti yrittänyt järjestää paljon kaikkea ohjelmaa niille viikonlopuille kun Je on kiinni. Pakko kuitenkin myötää että tänä vkl oma aika teki terää! :)

Lauantai aamuna heräsin aikaisin ja innostuin kuvaamaan auringon nousua, mukana tuoreet otokset. En tiedä mistä tämä kuvausinto nyt sai alkunsa, mutta se on nostanut itsetuntoani kummasti! On kehittävää huomata kuinka hienoja kuvia olenkaan saanut aikaiseksi :) Itsetuntoni on nimittäin ollut laskussa viime aikoina. Luulen että Je:n armeijaan meno on ollut suurin syy siihen, sillä jatkuvat kehut ja huomionosoitukset ovat jääneet vähemmälle. On myös jäänyt enemmän aikaa katsella itseään peilistä ja huomata kaiken maailman epäkohdat jotka sitten kutkuttavat mielessä jatkuvasti, eikä kukaan ole laittamassa pistettä niille ajatuksille. Onko teillä muilla inttileskillä ollut tätä ongelmaa? Onko itsetuntonne laskenut huomattavasti intin myötä?

 

 

TJ 145

Perjantai. Tyhjääkin tyhjempi perjantai. Melkein jopa turha perjantai, jos niin kehtaa sanoa. Ei biletystä, ei iltaa kavereiden kesken, ei koti-iltaa oman kullan kainalossa, eikä edes matkustamista minnekkään. Outoa. Tällaista perjantaita on tuskin ollut viimeiseen kolmeen vuoteen. Minun ja Je:n suhde on ollut kaukosuhde aivan alusta alkaen, ja nähdäkseen toista on pitänyt siis matkustaa lähes 200km. Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta olemme nähneet joka viikonloppu välimatkasta huolimatta, joten joka viikonloppu olen joko hypännyt bussiin koulusta päästyäni tai odottanut omaa kultaa kuin kuuta nousevaa. Tänään en kuitenkaan odota. Tänään olen yksin. Pitkästä aikaa. Se tuntuu oudolta. Melkein tekisi mieli hypätä sokkona ensimmäiseen bussiin ihan vain tavan vuoksi.

Tänään oli se ihana lapsuuden muistot mieleen tuova aamu kun katsoo ikkunasta ja lumi on vallanut maan, puut, pensaat, katot, autot, puiston penkit, lyhtypylväät, postilaatikot... Se oli mukava piristys tähän piemeään ja sateiseen syksyyn. Paitsi että auton sijaan kulkuvälineeksi oli valittava bussi, jonka seurauksena myöhästyin jälleen koulusta. Siitä alkaa melkein tulla tapa. Huono tapa.

Tänään puhuimme Je:n kanssa jälleen kerran yhteenmuuttamisesta. Siitä tulee aina niin hyvä mieli, eikä siihen ole enää pitkä aika. Kevään kirjoitusten jälkeen olisin valmis muuttamaan niin pian kuin mahdollista. Onhan sitä jo odotettukin kohta kolme vuotta.

Tänään Frendeissä Ross koitti selvittää missä vaiheessa hänen ja Monan suhde on ja mihin se suhde on etenemässä? Välillä tuntuu että Je:n ja minun suhde junnaa paikallaan, mutta minnekäs se etenisi kun kumpikin on jumissa omissa kaupungeissaan.Usein olen kateellinen niille pareille jotka saavat nähdä toisiaan joka päivä, ovat ehkä jopa samassa koulussa, tai naapureita, tai joitan. Toisen näkeminen on aina ollut meille iso juttu. Ymmärtäähän sen kun toista voi nähdä vain sen yhden viikonlopun kerrallaan. Sen vuoksi olemme Je:n kanssa olleet kuin paita ja peppu koko suhteemme ajan. Yhteenmuutto on tästäkin näkökulmasta siis tärkeä etappi meille. Se veisi suhdettamme eteenpäin, ikäänkuin uudelle tasolle. Se toisi vihdoin uudet tuulet ja uudet kuviot. Se olisi minun ja Je:n yhteisen elämän alku

Kuuntele: Bruno Mars - Long distance   http://www.youtube.com/watch?v=YC9Jxi78G1I 

With you is where I'd rather be
But we're stuck where we are
And it's so hard,you're so far
This long distance is killing me
I wish that you were here with me
But we're stuck where we are
And it's so hard,you're so far
This long distance is killing me

 

TJ 146

Syksyn ensimmäinen talvipäivä. Ihanan raikas ilma. Söpö pikkupakkanen. Kaunis auringon paiste. Huurteinen ruoho. Jäätyneet pinnat. Ja iltapäivällä jopa lumikuuro.

Mutta... Autoilevana ihmisenä sitä joutui siis aamulla skrapaamaan umpijäässä olevat auton ikkunat. Ei mikään positiivinen näky. Myöhästyin koulusta. Iltapäivällä innostuin valokuvaamaan jäätynyttä luontoa, mukana muutamia niistä. Ensimmäinen koulupäivä viikkoon ei innostanut. Oli kiva nähdä kavereita, mutta motivaatio opiskeluun on vähissä. Kolmen päivän poissaolo ei tee hyvää pitkälle matikalle.

00:29:09 minuuttia kesti tämän päivän puhelu. Melko lyhyt, sillä Je:n hommat jatkuivat. Puhelu meni kuulumisia vaihtaen ja minun yskimiseen ja köhimiseen. Nyt on taas tyhjä olo. Päivän kohokohta tuli ja meni. Nyt täytyy taas odottaa huomista. Välillä tuntuu siltä että koko päivä menee iltaa odotellessa ja että elän niitä viikonloppuja varten jolloin Je on lomilla...

Nyt Je:lläkin angiina. Hän sai kuitenkin heti antibiootin ja toipuu varmasti minua nopeammin. Lomista on kuulemma noussut paljon hälyä heidän komppaniassaan. Ymmärtäähän sen, toivottavasti ylempikin taso sen ymmärtäisi. Onhan tuo nyt epäreiluuden multihuipentuma!



 Ensimmäistä kertaa Je puhui jäljellä olevasta ajasta sanoin: "sit ku pääsen lomille ni ei oo enää ku tj 138". Tähän asti TJ:stä on puhuttu sanoin: sinne on vielä niin pitkä aika. Tänään hän käytti ilmaisua "ei oo enää ku" !!! How cool is that!

  

 

 

 

 

 

 

TJ 147

On nyt ollut pieni tauko viime masennus-päivityksen jälkeen. Korkea kuume ja joku bakteeri kurkussa kaatoivat minut sänkyyn. Pahimmillaan kuumetta oli 39.6! huhu! Nyt kuitenkin jo parempaan päin ja huomenna pääsen varmasti jo kouluun. Mulle tuli sittenki viikon "syysloma" :D Ja olihan mulla oma hoitajani Je täällä vielä maanantaina. Tosin nyt hänkin taisi saada tartunnan, sillä tänään nousi hänellekkin kuume.

 

Viikonloppu meni mukavasti ja rennosti. Vauhdikkaat ystäväni saivat lähes koko ajan pidettyä ajatuksemme muualla. Maanantaina kuitenkin itkettiin. Tuleva gines ei koskaan ole helppo. Lomiin on vielä 8 yötä, eikä minulla ole tulevana vkl mitään suunnitelmia. Harkitsen meneväni moikkaamaan Je:tä, mutta katsotaan nyt. Toinen vaihtoehto olisi viettää äiti-tytär laatuaikaa. Viime perjantaina yllätin Je:n menemällä häntä vastaan kun lomat alkoivat :) Se ei kuitenkaan tule tavaksi sillä täältä ei ole helppoa eikä halpaa päästä sinne.

Syksysää masentaa ja Je on ollut tosi maassa viime aikoina. Osa vapaa-ajoista on viety häneltä eikä soittamiseen ole jäänyt paljon aikaa. Tänään kuitenkin soiteltiin ja puhuttiin aika kauan. Pystyimme myös näkemään skypen ja Web -kameran avulla. Se oli ihanaa :) Je:kin piristyi pitkästä aikaa. Meille on tullut monia pettymyksiä intti aikana, mutta toistaiseksi kaikesta on selvitty. Pitää vaan koittaa pitää pää pystyssä. Kyllä se aurinko joskus risukasaankin paistaa!

TJ 153

 

Hiljaisuus... Koko iltapuhelu oli pelkkä hiljaisuus, tuskin pystyin lausumaan edes yhtä sanaa ääni värisemättä. Pala kurkussani suureni ja suureni. En pystyny puhumaan. Puhelu kesti ehkä puoli tuntia, vaikka ei sitä puheluksi voi kutsua. Se puoli tuntia tuntui ikuisuudelta. Odotin vain sen loppumista, vaikka osa minusta toivoi ettei se loppuisi koskaan. Halusin itkeä, mutta en halunnut pahentaa Je:n oloa itkemällä koko puhelun ajan, niinpä päätin vain olla hiljaa, vaikka ei sekään viisas ratkaisu ollut. Hiljaisuudesta huolimatta tuo puoli tuntia ei ollut lainkaan kiusallinen. Kummallakaan ei ollut mitään sanottavaa, mutta sanoja ei tarvittu sillä järkytys, suru, masennus ja viha olivat käsinkosketeltavan läsnä. Mitä oli tapahtunut?

Je:n loppupalvelusajan läpivientisuunnitelma oli julkaistu. Ja se oli kaikkea muuta kuin positiivinen. Se oli pettymys, suurin pettymys pitkään aikaan. Je:n lomien piti mennä niin, että joka kolmas vkl olisi gines. Sekään ei ollut helppo sulattaa, mutta uskoimme selviämme siitä. Lopullinen päätös lomista saapui kuitenkin vasta tänään ja se oli isku vasten kasvoja. Je tulee olemaan kiinni itsenäisyyspäivän neljän päivän loman, joulun ja lisäksi tiedossa on ainakin yksi tuplagines, jonka piti siis olla mahdotonta "joka kolmas vkl kiinni" -periaatteen mukaan. Lisäksi edessä on ajanjakso, jolloin noudatetaan "joka toinen vkl kiinni" periaatetta. Jos joka kolmas vkl gineskin tuntui vaikealta niin miten tämä sitten tulisi sulattaa. Pahinta on ehkä se, että tilanne on täysin epäreilu. Joillain Je:n kanssa samassa palveluksessa olevilla on lomaa itsenäisyyspäivän pitkänä lomana, jouluna ja uutenavuotena. Se jos mikä kasvattaa vihaa! Kaiken tämän lisäksi Je:lle joulu on tärkein aika vuodesta, tärkein juhla, tärkein perinne ja nyt se viedään häneltä pois. Ei joulua voi juhlia muuta kuin jouluna.

Positiivista on ehkä se että saamme olla vuosipäivänämme yhdessä. Silloin täyttyy kolme vuotta yhteistä taivalta. Mutta se ei riitä korvaamaan tulevaa kärsimystä. Itsenäisyyspäivää tai joulua ei voi juhlia seuraavana päivänä tai seuraavalla viikolla, mutta vuosipäivää voi. Maailmamme romahti. Tiedän että minun pitäis olla se vahva, minun pitäisi olla se joka puhaltaa hiillokseen ja saa tulen syttymään uudelleen. Mutta en pysty siihen. Ainakaan vielä.