TJ 48

Blogi on nyt jäänyt vähän toissijaiseksi kun koeviikko käynnisä ja hiusten värjäys mielessä. Olen lukenut varmasti kaikki mahdolliset nettikeskustelut hiusten värjäyksestä ja raitojen laittamisesta! Huh! Viikonloppuna olisi tarkoitus saada hiuksiin vähän uutta ilmettä ihan kaverin avustuksella, sillä kampaamokäyntiin ei kukkaro riitä. Noh, katsotaan kuinka käy! Vähän pelottaa vaan nuo markettivärit kun ovat niin tujua tavaraa...

Huomenna on taas perjantai ja Je pääsee lomille, enää yksi yö siis <3 Rakkaat ystäväni ovat mukana viikonlopun vietossa ja hauskoja peliöitä on varmasti luvass! Sunnuntaiksi pitäis kuitenkin jäädä vähän kahdenkeskeistä aikaa Je:kin kanssa :)

Nettikeskusteluja lueskellessani tein merkittävän havainnon siitä, kuinka ilkeitä jotkut ihmiset ovat. Lähes poikkeuksetta jokaisella keskustelupalstalla oli ainakin yksi hyvin ilkeä ja röyhkeä kommentti, joka ei välttämättä edes liittynyt asiaan. Tällaisista kommenteista huomasi selkeästi kuinka joku oli vain pahuuttaan mennyt kirjoittelemaan mitä päähän joulahtaa, ja netissähän sanoistaan ei oikeastaan tarvitse kantaa mitään vastutta. Mielestäni todella tyhmää mennä asiallisesti esitettyyn kysymykseen kommentoimaan ilkeästi ja pahoittaa jonkun mieli. Voisi joskus ajatella muidenkin tunteita eikä vain omaa napaansa. Ei varmasti voi sellaisella kommentoijalla olla kaikki omassa elämässä kunnossa, jos pitää tuntemattomille ilkeillä!

TJ 50

Minun ei todellakaan pitäisi olla tässä kirjoittamassa uutta päivitystä, vaan lukemassa ahkerasti matikan preliminäärikokeeseen. Yhtään en ole vielä lukenut ja kello lähestyy puoli kymmentä... Onnea vaan minulle huomenna...

Pakkohan se oli tulla kirjoittamaan kun TJ 50 kerran on. Saapahan taas hyvästellä yhden kympin! Aamut vähenee koko ajan huimaa vauhtia ja samalla kirjoitukset lähestyvät liian nopeasti. Äidinkielen ensimmäinen osa on jo ensi viikolla?! HUI!

Viikonloppu oli ihana, vaikka siitä jäikin puuttumaan jotain kovin oleellista... Ensi viikonloppu tulee olemaan myös ihana, sillä nähtävästi Je pääsee taas lomille, eikä ole ginesiä, vaikka alun perin piti olla :) Sehän tarkoittaa sitä että gineksiä on yhteensä jäljellä enää YKSI?! Voiko se olla todellista, enää yksi viikonloppu ilman kullan lämpöä!?

Tänään oli taas kuukausipäivä (37kk <3) ja eilen oli Je:n synttärit. Yhtää juhlaa vain! Ostin hänelle synttärilahjaksi OnePiecen. Tai eihän se aito ole mutta kuitenkin. Je piti siitä, ihanaa! Nyt voimme tallustella yhdessä haalareissamme :D

TJ 55

Tänään Je:lle tuli täyteen 200 aamua intissä! Kuulostaapa paljolta, mut 55 jäljellä! Huomenna on perjantai, ihana perjantai! Viikonloppuna on tiedossa ravintola illallinen, sulkapalloa ja uudella asunnolla vierailua!

Tänään sain myös itsestäni jotain irti. Aamulla heräsin ahkerana aikaisin, otin äidinkielen kirjat esiin ja luin ylioppilaskirjoituksiin. Illalla lähdin vielä jumppaan ystäväni kanssa. Eli tänään on ollut hyvä päivä! :) ja huomenna on paikat kipeenä... Ihanaa viikonloppua kaikille ja voimia nillee jotka viettävät sen ilman sotapoikaa!

TJ 56

Viikko jo puolessa välissä ja kultapäivään enää kaksi yötä, kohta enää yksi <3 Onhan se mukavaa kun viikonloppu lähestyy, mutta ahdistus kirjoituksia kohtaan kasvaa päivä päivältä. Tänään saapuivat penkkarikarkit ja haalarit, nyt sen todella alkaa tajuta: minä olen Abi.

Bussiliput ovat tulostusta vaille valmiit ja perjantaina pääsen taas matkustamaan. Viikonloppuna menemmä myös uudelle asunnolle (Jee!). Tuntuu että haluaisin vain hehkuttaa koko maailmalle että meillä on asunto ja kohta saamme asua yhdessä tämän kolmivuotisen kaukosuhdetaipaleen jälkeen!!!

 

Olen tähän mennessä paljastanut blogissani kuinka tapasimme Je:n kanssa netissä ja lisäksi olen kuvaillut ensitapaamisemme. Miten kaikki sitten sujui kun vanhempamme olivat tietämättömiä tästä kaikesta ja minäkin olin vasta 15 vuotias? Noh... Ennen livetapaamistamme juttelimme päivät pitkät mesessä ja viikonloppuisin parhaimmillaan aamu viiteen. Kyllähän äiti ihmetteli kuinka olin niin väsynyt, mutta koulu riitti selitykseksi. Kerroin äidilleni Je:stä heti ensitapaamisemme jälkeen, sillä minun oli päästävä tapaamaan hänet uudelleen. Pian Je:kin keräsi rohkeutensa ja lähetti äidilleen viestillä että oli tavannut minut (vähänkö söpöä). Toisin sanoen nettisuhteemme pysyi salassa vähän yli kolme kuukautta, kunnes siitä kaikesta tuli totta eikä vain virtuaalimaailmaa.

Äitini suhtautui aluksi todella epäilevästi eikä olisi millään päästänyt minua vieraan pojan luoksi ja vielä kauas kotoa. Lopulta sain hänet suostuteltua ja myöhemmin hän on monet kerran sanonut kuinka ihana poika Je on. Hänen epäilynsä siis kaikkosivat Je:n tavattuaan :) Vähitellen aloimme nähdä useammin ja aina kun mahdollista. Arkisin juttelimme edelleen netissä. Pian kaukosuhde meni siihen, että toista oli nähtävä vähintään joka viikonloppu ja niin se sitten jatkui ja on jatkunut nyt jo yli kolme vuotta <3

Ps. Ihana pakkasilma kutsuu minua ja kameraa päivittäin, joten tässä nyt parhaimmistoa :)

TJ 57

Viikko on alkanut hitaasti. Tänäänkö vasta tiistai? Onneksi Je pääsee lomille taas perjantaina <3 Ja huomenna sentään jo keskiviikko. Samalla lukion viimeinen normaali viikko lähestyy loppuaan! Iiiik!

Tuntuu että joka mediasta pursuaa laihtumis vinkkejä, liikuntaohjeita, ruokaohjeita ja kaikkea muutakin painon pudotukseen liittyvää. Itse en tehnyt laihtumislupausta uudeksi vuodeksi, mutta kaikki tämä hössötys saa minut tuntemaan syyllisyyttä siitä. Tänään lenkkeilin koiran kanssa normaalia reippaampaan tahtiin ja se hieman lievitti syyllisyyttäni. Olen myös innostunut smoothieista! Terveellistä, helppoa ja hyvää, mikäs sen parempaa? Olen kokeillut jo vaikka minkälaisia yhdistelmiä, sillä vain taivas on rajana! Yleensä laitan vähän jukurttia (kyllä, sen voi kirjoittaa nykyään kuulemma myös noin), vähän maitoa ja muutaman jääpalan. Siihen voikin sitten lisätä oikeastaan mitä vain: mustikoita, mansikoita, banaania, kiwiä... Kaikki vain tehosekoittimeen ja siinä se! Jos tekee pelkästään hedelmistä, kannattaa maidon sijaan käyttää ehkä esim. appelsiinimehua. Suosittelen kyllä kaikkia kokeilemaan!

TJ 59

Viikonloppu oli ja meni, taas... Ja taas se oli liian lyhyt... Tällä kertaa se meni vielä nopeammin kuin ennen, ihan liian nopeasti... Sunnuntai aamuun ei ollut helppo herätä... Uusi asunto ja asumisjärhestely ihastuttaa ja vihastuttaa. Vkl kävimme Maskun outlet-päivillä ja kaksi lipastoa tarttui sieltä mukaan, ensimmäiset yhteiset huonekalut <3 Asunnon koira-kielto on kuitenkin vaikea niellä... Tänään tajusin, että mitä jos tulen allergisiksi koirille kun minun pitää asua monta vuotta ilman koiraa, onkohan se mahdollista? Onhan siinä hyvätkin puolensa ettei ole koiraa, saa mennä ja tulla miten haluaa, mutta silti... Lisäksi muutto tulevien appivanhempien omistamaan asuntoon ja heidän naapuriin ei enää kuulostakaan niin hyvältä... Ovatko he aina hengittämässä niskaamme? Plussaa on kuitenkin olematon vuokra... No ehkä kaikki alkaa jotenkin sujumaan... Yritän tästä lähtien puhua vähemmän asunnostamme, sillä se tuskin kiinnostaa teitä :D

20. tammikuuta, eli intti loppuu tasan kahden kuukauden kuluttua. Kahden kuukauden kuluttua muutto on jo ovella ja kirjoitukset lähes loppu, kuulostaapa pelottavalta. Pelottavalta kuulostaa myös se, että reilu kahden kuukauden kuluttua minusta tulee avovaimo!!

Viikonloppuna tajusin, että olen taas rakentanut itselleni suojakuoren, jonka alle vain Je pääsee. Kuoren alla on yksinäinen ja peloissaan oleva tyttö, jolla on edessään elämänsä suurin päätös.

TJ 61

Huomenna paukkuu aamut, mut tänään paukkuu pakkanen! Aamulla kun heräsin mittari näytti -21? Ulko- ja sisälämpötilan välillä oli siis 41 astetta eroa! Huhuh! Koulusta myöhästyin 10 minuuttia umpijäisten auton ikkunoiden vuoksi, minullahan ei siinä mitään lämmitystä ole. Pakkasesta kuitenkin selvittiin ja kotiin päästyäni nappasin koiran ja kameran ja kiiruhdin ulos kuvaamaan ihanaa Suomen luontoa. Täytyy kyllä sanoa että näistä pakkasista tulee lapsuus mieleen. Kun olin pieni, asuimme hieman keskemmällä Suomea, jossa pakkasta oli oikeasti useinkin yli 20 astetta. Täällä rannikolla pakkasta on harvemmin kymmentä enempää, mutta sanotaanhan sitä että nyt on pieni jääkausi.

Lupasin tehdä listausta tammikuun alelöydöistäni. Tässä siis ylpeyden aiheeni:

Ohut pitkähihainen sileää kangasta Gina tricot 5e

Räväkkä T-paita Gina tricot 5e



Endless nights paita/tunika H&M 5e

Farkkuleggingsit nahkaiset Gina tricot 5e

 

Täydellisen ihanat farkut Gina tricot 20e

Pitsipaita Seppälä 7.50e

Lämmin toppatakki Lidl 20e (ehkä vähän nolo paikka shoppailla vaatteita, mutta takki on oikeasti lämmin, eikä se kalliskaan ollut)

 

Kiilakorko nilkkurit Skopunkten 9.90e

 

 

 

Matalat mustat nilkkurit Skopunkten 9.90e

Aurinkopuuteri Sokos 5.50e

Sitten tehdään yhteenlasku: 5e (pitkähihainen) + 5e (pääkallo paita) + 5e (endless nights) + 5e (nahka leggingsit) + 20e (farkut) + 7.50e (pitsipaita) + 20e (takki) + 19.80e (kengät) + 5.50e (puuteri)
= 92.80e

Huhhuh! En olisi odottanut noin suurta summaa :O Noh, kai tuota voi tuhlaamiseksi kutsua!? Toisaalta jos miettii kuinka paljon olen ostanut kaikkea, niin hinta on pieni. Tykkään ale-shoppailla!

P.S. enää n. puoli tuntia niin sotapoika saapuu ovelleni ja sydämeni on taas kotona <3

TJ 63

Edellisen päivitykseni järkytys on jo hälvennyt kun olen löytänyt asiaan uusia näkökulmia ja perspektiivejä. Olen jo saanut sulateltua tietoa koirattomasta tulevaisuudesta ja sisustus intonikin heräsi uudelleen. Illat kuluvat taas haaveilleissa eikä unesta ole tietoakaan. Ainoa mutta tällä hetkellä on raha, jota on tässä kuussa tullut tuhlattua vaatteisiin ja kenkiin ihan laiton määrä. Opiskelijaelämä kieltämättä pelottaa. Miten sitä pitäisi selvitä omilla rahoilla... Töitä ei ole helppo saada, sitä paitsi kevät menee pääsykokeeseen valmistautuessa. Noh, kai se siitä jotenkin suttaantuu.

Tänään tajusin että minulla on lukiota jäljellä enää 7 päivää!!! Tuntuu mahtavalta! Sen jälkeen on tietysti vielä koeviikko ja ylioppilas kirjoitukset... Mut hei, 7 päivää normaalia koulua?! Je:lläkin aamut vaan vähenee, kohta paukkuvat taas kympit! Ja gineksiä jäljellä enää kaksi. Tämä gines meni yllättävän nopeasti. Tuntuu uskomattomalta että kultapäivään on enää kaksi yötä! Sitten saan olla kaksi yötä oman kullan kainalossa, vaikka aika lyhyeltä ajalta tuo kaksi yötä kuulostaa viime lomien yhdeksään yöhön verrattuna... Mutta loppu ajalle on kyllä tiedossa pidempiäkin lomia! :)

Minut tunnetaan yhtenä parhaimpana alelöytöjen tekijänä. Ajattelin että tekisin tänne joku päivä tammikuun alelöytöni, olen niistä oikeastaan aika ylpeä! Lisäksi minua on pyydetty kirjoittamaan siitä ajasta kun minä ja Je olimme yhdessä ns. salaa, siis kun vanhempamme eivät vielä tienneet että olemme löytäneet toisemme. Katsotaan mitä tulevat päivitykset tuovat tullessaan! ;) Nyt läksyjen kimppuun...

TJ 65

Lauantai ilta oli kamala, ja koko sunnuntai oli kamala, yhtä itkua vain...  Tuleva asuntomme tosiaan kuulosti liian hyvältä ollakseen totta. Selvisi, ettei asuntoon saa hankkia tai viedä koiraa. Tieto oli minulle kuin isku sydämeen. Olen monesti sanonut, että puolet sydämestäni on omistettu koirille ja toinen puoli Je:lle. Jouduin siis tilanteeseen: poikaystävä vai koira? Päätös oli tietenkin selvä, poikaystävä, mutta ei se helppoa ole päästää irti koiristakaan. Meillä on ollut koira syntymästäni asti, ja vanhan kuoltua hankimme uuden, jonka koulutin täydelliseksi. Pian minun pitäisi osata elää kokonaan ilman koiraa, muutos ei tule olemaan helppo.


Dogs are running away from me


Yhtäkkiä koko muutosta katosi into, kun tämä järkyttävä uutinen tuli tietoomme. Samana iltana tajusin myös, kuinka paljon olen jättämässä taakseni. Olen muuttamassa 200km päähän nykyisestä kodistani, perhe, ystävät ja koirat jäävät tänne. Eli oikeastaan kaikki muu mitä minulla on Je:n lisäksi. Joudun siis luopumaan kaikesta mikä elämässäni on tärkeää, jotta saan asua Je:n kanssa. Kuulostaapa kylmältä, mutta niin se vain on. Totuus ei ole helppo. Tuntuu pahalta hyvästellä kaikki. Uusi kaupunki, Helsinki, on iso, pelottava ja tuntematon tällaiselle maalaiskyläläiselle. Siellä ei ole tuttuja ystäviä, sillä on vain Je. Ja toinen totuushan on, että emme voi aina olla kylki kyljessä. Mitä siis teen silloin kun Je ei ole kotona, tuleeko minusta yksinäinen? Niin, enhän ole paljastanut täällä blogissa vielä sitäkään, että inttileskeyden jälkeen minusta tulee golfleski, ei miellyttävää sekään.

Tuntuu oikeasti epäreilulta, että minä joudun jättämään kaiken taakseni ja muuttamaan kauas rakkaistani, kun Je sen sijaan muuttaa kilometrin päähän nykyisestä asunnostaan, eikä käytännössä mikään muu paitsi osoite muutu. Kuka sanoi että elämä on reilua?

TJ 67

Tänään on ollut hyvä päivä! Nukuin pitkään, kiertelin äidin kanssa huonekalukaupoissa, söimme hyvin perheen kassa ja pian alkaa Putous! Koko päivä on mennyt ihanan nopeasti! Lukemaan en tosin ole ehtinyt... Etsiskelin lähinnä baarijakkaraoita uuteen kotiimme, mutta mitään ostamisen arvoista ei kuitenkaan löytynyt :( Je:n kanssa soiteltiin pika puhelu, mutta ehkä huomenna sitten vähän pidemmin :) Kultapäiväänkään ei ole enää kuin 6 yötä (vaikka aika vaikealta tuntui kirjoittaa tuo sana "enää"). Flunssa meinasi eilen kaataa minut petiin, mutta tänään oli jo ihan normaali olo, kummallista. Nyt kasvonaamiot naamaan ja saunaan ettei mitkään pöpöt enää vaivaa! Hauskaa lauantai-iltaa kaikille!

TJ 69

En ajatellut tänään kirjoittaa uutta päivitystä, mutta sitten tajusin kuika legendaarinen tj tänään on, eli olihan se sitten pakko jotain pävitellä! :D Tämä viikko on oikeasti mennyt huimaa vauhtia, ihanaa! En voi uskoa että huomenna on jo perjantai! Onhan se kiva että vkl alkaa, mutta en oikein tiedä mitä pitäisi ajatella... Ei vkl tunnu viikonlopulta ilman Je:tä... Mut toisaalta arki tuntuu viikonlopulta Je:n kanssa, onko minulla siis edessäni ikuinen viikonloppu kun muutamme maalis-huhtikuussa yhteen? Ei kuulosta lainkaan pahalta! <3

Tällä viikolla olen huomannut, että intti on osa yleissivistystä. Jos nainen ei ole ollut inttileski tai käynyt itse armeijan koulua, ei hän voi oikeasti tietää mitä se on. Inttisanasto on merkittävä osa sivistystä: gines, veksi, movetus, vemppaus, simputus, räjäyttää, kipinä jne... Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että merkittävintä koko inttiajassa on se tunneskaala jonka sotapoika käy läpi. Tätä tunneskaalaa ei tule tuntemaan kukaan muu yhtä elävästi kuin sotilas itse ja hänen tyttöystävänsä. Näin se vain on. Tässä vaiheessa inttiä sanoisin, että koko intti touhusta pimentoon jäävät naiset missaavat paljon.

Sitten ihan muihin aiheisiin. Olen jo kauan miettynyt sitä, että teemmekö me (erityisesti me naiset) joitain asioita siksi, että niin vain kuuluu tehdä? Esimerkiksi valitammeko me naiset miehillemme ihan turhista asioista vain siksi, että niin kuuluu tehdä? Entä rakastammeko vaatteita ja laukkuja ja kenkiä vain siksi, että naisen kuuluu rakastaa niitä? Tai haluavatko miehet hienoja autoja vain siksi että niitä kuuluu haluta? Juommeko aamulla kahvia vain koska sitä kuuluu juoda? Toisin sanoen onko olemassa ns. huonoja perinteitä, joiden emme vain tajua olevan perinteitä? Itse ainakin pysähdyn välillä oikein miettimään, että olisinko tehnyt näin, jos en tietäisi että näin on tapana tehdä?? Tässä taas näitä blondin viisaita ajatuksia, koittakaahan pysyä perässä! ;D

Jelli <3 Isäni berninpaimenkoira <3

Loppuun vielä kysymys: Miten koira voi saada tassunsa noin?!

TJ 70

Takana on liian pitkä koulupäivä ja huonosti nukuttu yö. Edessä on äidinkielen kirjoitustehtävä, läksyt ja liian vähän nukkumista. Huomenna mennään onneksi jo viikon loppusuoralla, mutta tulossa on tuskainen viikonloppu, jolloin työlistani näyttää tältä: lue! lue! lue! lue! Onko pakko jos ei haluu?

Olenhan jo aiemminkin puhunut siitä kuinka itsetuntoni on tuntunut laskevan intin myötä kuin lehmän häntä. Syyksi olen selitellyt sen, että kun toinen ei ole kehumassa ja kiinnittämässä huomiotani, aikaa jää liikaa oman vartaloni tarkasteluun. Ulkonäköni ja ajatukseni häiritsevät minua päivä päivältä enemmän. Onepiece peittää kaikki ikävyydet, mutta kun vetoketjun avaa, paljastuu alta epämiellyttäviä ulkomuotoseikkoja. Asiaa ja ajatuksiani ei paranna äitini jatkuva valittaminen siitä, kuinka en liiku riittävästi... Olen kuitenkin liian laiska tai mukavuudenhaluinen, että en oikeasti saa itseäni liikkelle. Koulun salille en halua mennä, lenkkeily on tylsää ja sää on ikävä, kotona urheilu on noloa. Olen tietenkin puhunut tuntemuksistani Je:n kanssa, mutta hän vain vakuuttelee että olen täydellinen juuri tällaisena... Tai onhan hän luvannut, että kun intti loppuu niin alamme yhdessä urheilemaan, se sentään lohduttaa mieltäni hieman. Ajatuksiani en kuitenkaan pysty hallitsemaan, ja välillä omat ajatukseni jopa pelottavat minua... Toivon todella että asiaan tulee muutos viimeistään armeijan loppuessa,
sillä tämä jatkuva saamattomuus ei ainakaan kohota itsetuntoani...

TJ 71

Onko huomenna jo keskiviikko? Viikon kaksi ensimmäistä päivää ovat tuntuneet kiitävän eteenpäin. Hyvä niin. Kuluisipa tämä koko kaksi viikkoa äkkiä. En ole pilvissälentelevää tyyppiä, mutta koko päivä on on mennyt yläilmoissa. Haaveilen, suunnittelen, sisustan, unelmoin, etsin huonekaluja ja ylipäätään rakennan yhteistä kotiamme! Olen niin innoissani, vieläkin! Kirjoituksiin lukeminen jäi tältäkin päivältä, jos nyt saisin edes läksyt tehtyä...

Je oli tänään koko päivän ampumassa, eikä aamu kuuden jälkeen tullut yhtäkään viestiä. Päivä oli raskas, mutta onneksi saatiin puhua pitkään nyt illalla ja nähtiinkin skypessä. Huomenna kai samanlainen päivä.

Jotenkin tuntuu että pitkästä aikaa asiat ovat taas paremmin kuin hyvin, yo-kirjoituksia lukuun ottamatta... Pitkä loma antoi aikaa jutella ja selvitellä ajatuksia ja tunteita, ja tuntuu että sen johdosta asiat ovat entistä paremmin minun ja Je:n välillä. Nyt vain odotellaan armeijan loppua ja yhteistä elämää saman katon alla!

TJ 72

Tiedän, tiedän, kauhen pitkä blogitauko ollut taas, mutta tällä kertaa en aijo tuntea syyllisyyttä. En ollenkaan! Loma oli ihana. Nimenomaan oli... Vietin sen maailman ihanimman ihmisen kanssa. Muisteltiin että viimeksi olimme noin pitkään yhdessä kesällä. Yhdeksän päivää ja yhdeksän yötä menivät aivan liian nopeasti... Seuraavat lomat eivät edes häämötä horisontissa, mutta ei ajatella sitä vielä. En halua edes tietää kuinka monta yötä on seuraavaan kultapäivään. Positiivista on kuitenki se, että tämän viikon gines on kolmanneksi viimeinen!

Uudet alokkaat saivat tänään kunnian astua inttivankilaan. Ja uusia inttileskiä syntyy... Toivottavasti hekin löytävät tiensä tänne vertaistukeen. Minä en valitettavasti ole niitä jotka jankuttavat että kyllä se siitä. Minulle luvattiin että p-kauden jälkeen kaikki helpottuu, näin ei kuitenkaan käynyt vaan päinvastoin... Ihmeen kaupalla olemme Je:n kanssa kuitenkin selvinneet ja pian alkaa loppukiri. Keskeyttäminen oli Je:llä hiuskarvan varassa, mutta tässä sitä nyt ollaan ja loppuun asti painetaan. Alokkaiden joukossa on myös ystäväni poikaystävä, joka nähtävästi päätyi Je:n kanssa samaan komppaniaan. Niillä muilla onkin vielä pitkä kakku edessä, meillä pamahtaa kohta taas yksi kymppi rikki!

Sitten vuoden 2013 tärkeimpään uutiseen: MEILLÄ ON ASUNTO! Vihdoinkin! Enää ei tarvitsee murehtia, nyt voi vain unelmoida. Voiko oikeasti olla totta että kolmen kuukauden päästä koko inttipaska on ohi ja saan muuttaa Je:n kanssa yhteen ja minusta tulee avovaimo ja Je:stä tulee avomies?! Pikku hiljaa tämä kaikki alkaa konkretisoitua. Sisustusinto on kova ja tekisi mieli vain hehkuttaa tätä kaikkea koko maailmalle! Asunto ei ehkä ole täydellinen, mutta nyt se ainakin on! En voi käsittää että pian saan viettää joka yön Je:n vierellä, ollaanhan sitä jo kolme vuotta tätä kaukosuhteilua harrastettu...

Tänään alkoi taas arki ja koulu. Aamulla herääminen oli vaikeaa, sillä unirytmi on ihan sekaisin. Peiliin katsoessani järkytyin. Silmänaluset olivat mustemmat kuin koskaan, valvotusta yöstä ja kaikesta siitä itkusta... Vai rentouttava loma? Olihan se siihen asti kunnes se loppui, eihän se koskaan ole helppoa lähettää toista puoliskoaan armeijan kovaan kohtaloon. Lukiota ei juurikaan ole jäljellä, mutta painiikki on suuri. Joululomalla en edes avannut kirjoja, vaikka tarkoituksena oli aloittaa ahkera kirjoituksiin valmistautuminen... Tunteet ovat kovin ristiriitaiset, sillä odotan innolla armeijan loppumista ja yhteenmuuttoa, mutta samalla lähestyy yo-kirjoitukset, ja niitä en todellakaan odota... Mutta aika kuluu ja nyt on vain saatava itseään niskasta kiinni, tai ehkä vasta huomenna...

Raikas pakkasilma sai minut taas nappaamaan kameran mukaan lenkille ja huurteiset koivut herättivät inspiraationi!