TJ 111



YKSI YÖ! Huomenna on jälleen se ihana päivä kun saan hypätä kullan luo vievään bussiin ja matkan päätteeksi pääsee rakkaan halaukseen. Olen niin onnelinen että tämä viikko on mennyt näin vauhdilla! Aika saisi kyllä oikeasti madella viikonloppuna, mutta tiedän että silloin se kiitää eteenpän valon nopeudella.

 

29.11.2012. Tänään on jälleen kuukausipäivä. Yhteistä taivalta on nyt siis kuljettu 35kk eli 2 vuotta ja 11kk, mikä tarkoittaa että tasan kuukauden kuluttua täyttyy kolme vuotta! <3 Kk- päivän kunniaksi päätin että tänään aijon kertoa teille minun ja Je:n ensimmäisestä live -tapaamisesta, mehän tapasimme toisemme siis netin ihmeellisessä maailmassa. Ensimmäinen oikea tapaamisemme oli ehkä maailman romanttisin! Tapasimme siis lentokentällä, jonne Je tuli minua vastaan. Päivä oli täynnä jännitystä ja mutkia, mutta lopulta pääsimme toistemme luo. Itse olin matkalla Kittilästä Helsinkiin ja Helsingin lentokentällä siis tapasimme. Ajattelin että tarinaa olisi miellyttävämpi seurata kuvien avulla. Etene numero järjestyksessä :) (kuvat we<3it)

 

 



1. Välimatka oli kuin kiviseinä välissämme,
sillä toisen luo oli vaikeaa päästä
kertomatta vanhemmille, ja siihen
emme olleet vielä valmiita.

2. Oikea hetki kuitenkin järjestyi seurusteltuamme melkein kolme kuukautta. Lentomatkani Kittilästä (jossa olin siis yksin) Helsingin lentokentälle oli ehkä jännitävin matka ikinä! Suoraan sanottuna olin kuset housussa koko matkan.

3. Matka tuntui kestävän ikuisuuden. Odotin ja odotin vain, ja jännitys oli käsin kosketeltavaa. Päästyäni lentokentälle isäni soitti, ja kertoi olevansa minua vastassa. Silloin
sydämeni pysähtyi! Minun ole takoitus tavata Je, mutta kaukana asuva isäni pamahtaa paikalle. Hän ei tietenkään ollut kuullut että minulla on poikaystävä, niin kuin ei
äitikään. En tiennyt mitä tekisin. Olin pulassa. Pakko minun oli tavata isäni, kuitenkin niin ettei hän saisi tietää salaisesta poikaystävästäni. Sitten keksin suunnitelman! Pyytäisin isää
lähtemään ennen kuin menen bussiin, joka veisi minut siis kotiin. Se ei kuitenkaan ollut helppoa. Isä olisi jopa laittanut matkalaukkuni itse bussin tavaratilaan. Jouduin huijaamaan häntä, että odotan
ystävääni Kaisaa, jonka pitäis näillä hetkillä saapua Kreikasta. Parasta on ehkä se, etten edes tunne ketään Kaisaa :D Isä kuitenkin uskoi hetken emmittyään ja lähti kotiinsa.
Minä hipsin saman tien Je:n luo, joka oli odottanut koko sen
ajan kun höpötin ja kahvittelin isäni kanssa.
Noh, yksi valkoinen valhe rakkauden tähden on tuskin liikaa.

 

4. Selvin siis, vaikka olin oikeasti pahassa pulassa. Sitten oli seuraava pulma ratkaistavana:
miten selvitän tapaamisen Je:n kanssa. Minua jännitti todella paljon, eniten ehkä se, että
keksinkö mitään puhuttavaa. Olin jopa kirjoittanut lapulle muistiin mistä voisi puhua. Se oli ehkä hieman noloa. Vihdoin tapasimme. Tunnelma oli melko jäätävä. Olimme molemmat vain yhtä hymyä koko ajan, mutta tilannne oli oikeasti kiusallinen. Ehkä voin paljastaa, että olimme web-cameran avulla edenneet suhteessamme jo aika pitkälle. Se mitä toisen alusvaatteiden alla piilee, oli jo tuttua molemmille. Keskustelu oli melko heikkoa, vaikeaa ja kiusallista. Puhuimme mm. ensi kesän tapahtumista maaliskuussa, Je pelleili tyhjällä kokis pullolla ja lisäksi seurasimme ohikulkevia ihmisiä.

 

5. Sitten tapahtui jotain. Minusta tuli rohkea. Päätin murtaa jään. Tartuin Je:n käteen hetken mielijohteesta. Se oli kuitenkin ratkaiseva liikee...

6. Je alkoi puhua siitä kuinka olimme
netissä jutelleen kuinka ihanaa
olisi suudella oikeasti.

7. Ja siinä se oli. Suutelimme. Suutelimme
ensimmäistä kertaa, ja mikä parasta, se oli
molempien ensisuudelma. Okei, pakko paljastaa,
että suudelma oli melko kömpelö, mutta
olimme aloittelijoita!





8. Pankki kuitenkin räjähti! Ja onni pääsi julkisuuteen.
Kiusallisuutta ei enää ollut. Juttukin alkoi luistaa.
Tai oikeastaan olimme vain niin täynnä rakkautta, että
kaikki muu unohtui.

9. Suutelimme uudelleen.

 

10. Ja uudelleen...

11. Olimme löytäneet toisemme. Olimme oikeasti onnellisia. Olimme täynnä rakkautta, iloa, onnea ja naurua. Olismme voineet jatkaa siinä vaikka kuinka kauan. Äitikin jo ihmetteli, että miksi en ole kotona jo. Sanoin kierteleväni kauppoja (tosi uskottavaa kierrellä kauppoja turvatarkastuksen ulkopuolella, siis saapuvien aulassa). Minun oli kuitenkin mentävä yöksi kotiin ja matkustettava parin tunnin matka. Silloin se tuli. Ensimmäinen eron hetki. Mutta oikeastaan se ei edes ollut kamalaa. Olin vain yhtä hymyä ja lensin korkeella taivaalla. Muistan niin elävästi toisen ihmeellisen tuoksun (ja maun). Silloin se tuoksu oli vielä tuntematon, nykyään se on turvallisuuden tuoksu. Niin mutta hymyilin koko bussimatkan ja kotiin päästyäni kerroin äidille saman tien.

12. Siitä todella alkoi minun ja Je:n kaukosuhde, joka on pian kestänyt kolme vuotta. Se oli askel joka oli otettava ja se oli ehkä paras valintani koskaan. Lentokenttä oli niin romanttinen paikka tavata. Ihmisiä tulee ja menee, mutta me pysyimme siinä.
Yhdessä.

TJ 112

Lunta! Vihdoin oikein kunnon lumimyräkkä! Ihanan valkoinen maa ja pimeys on poissa! Tulisipa se nyt jäädäkseen.

Aamulla kävin tekemässä kokeen ja muuten olenkin vain löhöillyt koko päivän. Uskomatonta että huomenna on jo torstai. Tämä viikko on mennyt ihan super nopeasti, onneksi. Kohta on jo perjantai!
Vkl on varmaankin tiedossa joululahjashoppailua. Se on vaikeaa, mutta mukavaa :) Huomenna alkaakin sitten lukion viimeinen jakso. Kuulostaapa mukavalta, mutta samalla pelottavalta, sillä lopussa häämöttävät kirjoitukset.

Innostuin tänään surffailemaan nettikaupoissa, sillä rakastan todella tehdä ale -löytöjä. Juuri kun olin ostamassa laukkua josta olen jo pitkään haaveillut, sivusto ilmoittaa että tuote on loppuunmyyty. Sydämeni särkyi, mutta ehkä löydän vielä uuden rakkauden.

Lisäki inspiroiduin taas kokkailemaan! En mennyt kouluun syömään, joten kotona väsäsin tomaatti-kinkku-feta -munakkaan ja kotitekoisen laten. Nam nam, kyllä oli hyvää! Ja lattekin onnistui yllättävän hyvin :) Eli munakkaassa on kolme munaa, yksi tomaatti, vähän fetaa ja pari siivua kinkkua. Latessa on 2/3 vahvaa kahvia ja 1/3 lämmitettyä maitoa.

 

Joulu lähestyy, ja sen tajusin tänään, kun äiti kantoi joulukalenterin huoneeseeni. En voi uskoa, että lauantaina on jo joulukuu! Juuri kun sain napsittua kivoja syksy kuvia, niin lumi sataa maahan ja kuu vaihtuu. Tässä kuitenkin vielä nämä ehkä vuoden viimeiset lumettomat kuvat!

 

TJ 113

 

Noniin, tietenkin se kuvausinto heräsi kun juuri pääsin sanomasta että se lopahti. Tällä kertaa siis ihan omia kuvia :) Kuvatessani huomasin, että ulkona olikin yllättävän kylmä! Sormet jäätyivät vaikka oli käsineet kädessä. Jokohan se talvi tulisi? Huomiseksi luvattiin lumisadetta, ihanaa!

Innostuin tänään myös leipomaan. Valmistin ihanaa valkosipulipatonkia, ensimmäinen on melkein jo syöty, niin hyvää siitä tuli! En tiedä mistä innostuin, mutta mitäpä sitä ei tekisi ettei tarvitsisi lukea kokeeseen. Huomenna siis saksan koe, eikä oikeasti hirveästi huvita. No onneksi se on viimeinen ja torstaina alkaa rento jakso! Ja pian onkin jo perjantai, eli pääsee taas oman kullan kainaloon <3

Je:llä on tänään vuoro sotkussa, mutta 10 minuutin puhelu ehdittiin kuitenkin jutella. Hyvänyönpuhelua odotellessa... Sitä ennen pitäisi tosiaan saada se saksan verbioppi haltuun. Ja kaikki saksaa opiskelevat varmasti tietävät, ettei se ole ihan helppoa.

Viime aikoinan olen todella huomannut kuinka armeija on opettanut arvostamaan kaikkia pieniäkin asioita toisessa. Asioita, jotka ennen tuntuivat mitättömiltä tai jopa huomaamattomilta. Lisäksi on tietenkin oppinut arvostamaan arkea toisen kanssa. Kun saa vain käydä illalla yhdessä saunassa ja katsoa televisiota, niin se riittä. Enää ei vaadita ihmeitä.

Toisaalta olen myös huomannut että yksin, mutta tavallaan yhdessä, sitä on huomattavasti haavoittuvaisempi. Kaikki vastoinkäymiset ja pettymykset tuntuvat elämää suuremmilta, kun toinen ei ole vieressä kannustamassa. Ennen saattoi aina kipittää oman kullan syliin jos joku oli ilkeä tai asiat eivät onnistuneet, mutta nyt niin ei voi tehdä. Puhelu ei koskaan ole sama asia kuin kasvotusten jutteleminen. Sitä paitsi ei niitä iltapuheluja halua tuhlata valittamiseen tai surkuttelemiseen. Yhdessä olemme vahvempia, sillä yksin on vaikeaa päästä eteenpäin.

Kotitekoisesta manikyyristä oli pakko ottaa kuva!

Tällainen tapetti koristaa seinääni <3
Love it!

Vahvuus on yhdessä olemista.

TJ 114

Viikonloppu oli ihana. Onneksi ei ollut gines, niin kuin alunperin piti olla. Lauantaina oli isäni 50v. juhlat, oli todella mahtavaa. Ja mikä parasta, Je oli mukana. Sunnuntaina olimme vain kotona, sain vain olla toisen kainalossa ja kuullaa kun hänen kultainen sydämensä lyö. Siinä on ehkä maailman paras paikka. Ja ensi viikonloppuna Je tulee jälleen lomille, eli ei enää kuin 4 yötä!

Joulu lähestyy. Je on jouluaaton kiinni, mutta asiaa on jo sulateltu, eikä se enää niin pahalta maistu. Lahjapaniikki kuitenkin vyöryy jo niskaan! Tänä vuonna ajateltiin ekaa kertaa ostaa Je:n kanssa yhteiset lahjat! Nyt olen jo melkein päättänyt että tulen viettämään jouluaattoni armeijan sotilaskodissa. En halua että rakkain on siellä yksin tärkeänä pävänä. Eikä meillä kotona ole edes niin tärkeitä perinteitä, ettenkö voisi luopua niistä.

Tänään olen taas muistanut kuinka onnelinen olenkaan, kun olen löytänyt elämäni rakkauden. Samaan aikaan tuntuu kuitenkin vaikelta ja raskaalta, sillä ikävä painaa. Jatkuva tunteiden ristiriitaisuus ei ole helppoa. Mutta ajatelkaas kuinka hyvältä tuntuu kun oma kulta herää viimeistä päivää intissä. Sitten voi oikeasti olla ylpeä siitä että yhdessä selvittiin ja armeija saa merkittävän paikan yhteisestä historiasta.

Nyt voisin melkein jo myöntää, että kuvausintoni on lopahtanut. Kamera ei enää tule mukaan kun lähden koiran kanssa lenkille. Ehkä se siitä taas herää, mutta ei tuolla synkässä luonnossa juuri kuvattavaa olekaan.

We <3 it

TJ 118

Mieli maassa, mutta en tiedä miksi. Kaikkihan on hyvin. Ylihuomenna Je tulee lomille, tänään näimme skypessä ja juttelimme hetken puhelimessa. Outoa. Ehkä syy tosiaan on sen lyhyen puhelun, ja perinteinen hyvänyön puhelukin jää taas väliin, kuten eilenkin. Tai sitten ahdistusta aiheuttaa tämä epätietoisuus, sillä lauantain suunnitelmat ovat vielä aika avoinna. Silloin on siis ns. sukujuhlat, joissa Je vihdoin tapaa lähes koko sukuni.

Äidinkielen preli meni mielestäni hyvin, mutta pelkään että odotan liikoja ja pilvilinnani hajoaa. Huomenna on englannin suullinen koe. Pelottaa. Englanti ei ole vahvin aineeni ja puhuminen opettajan arvioidessa jännittää.

Kuvaaminen jäi tänäänkin, tai oikeastaan kuvasin asuvaihtoehtojani, sillä en osaa päättää mitä puen lauantain juhliin. Tyydyin siis jälleen valitsemaan kuvani We<3it -sivustolta.

TJ 119

Eilen en ehtinytkään laittamaan uutta päivitystä kun olisi pitänyt kokeeseen lukea, jotenkin sekin kuitenkin jäi... TJ 119, taas paukahti yksi kymppi rikki, ja hei kohta sataset paukkuu! Kolme yötä lauantaihin. Odotus on jälleen suuri. Mutta onneksi nyt ei ole sitä tuplaa, niin kuin alunperin piti olla.

Huomennakin on koe. Äidinkielen preliminääri. Ei innosta. Näillä näkymin kirjoitan suomalaisista nuorista. Totta puhuen et tiedä miten saan kasaan 400 sanaa. Olen pulassa huomenna. Jos olisin fiksu, olisin nyt keksimässä ideoita ja argumentteja.

Tämä päivä on ollut tunneskaalaltaan melko sekava. Koe jännitti, mutta toisaalta en jaksanut välittää. Ikävä painaa, mutta toisaalta tunnelin päässä näkyy jo valoa. Eilen illalla itkin koko iltapuhelun ja sen jälkeenkin, mutta aamulla olin iloisin pitkään aikaan. Äidinkielen koe on kiva kun siihen ei oikein voi valmistautua, toisaalta voisin opiskella vaikka koko käsikirjan. En jaksaisi enää välittää, mutta joku sisälläni pakottaa kokemaan syyllisyyttä opiskelemattomuudesta. En jaksaisi enää, en jaksaisi enää kokea syyllisyyttä siitä että en taaskaan ole edes vilkaissut kirjaa ja kello tikittää. Kertokaapa minulle, miksi suomen kielisen pitää opetella suomea? Oikeastaan en jaksaisi enää koko lukiota. Onneksi viimeinen jakso alkaa ensi viikolla. Haluaisin niiin jo päästä tekemään sitä mitä oikeasti haluan.

Kukaan ei jaksanut vaivata päätään pohtimalla missä minä ja Je tapasimme, taisi olla turha esittää koko kysymystä. No tässä se vastaus kuitenkin tulee: netissä. Kyllä, netistäkin voi löytää todellisen rakkauden. Se on nykyaikasta ja romanttista. Mutta odottakaapas vaan kun kerron minun ja Je ensimmäisestä live -tapaamisesta, se on piiiiiiiitkä stoori.


we<3it

Ps. Je:n ja minun suhteessa tapahtui tänään jotain uutta. Olemme tunteneet toisemme lähes kolme vuotta ja tänään Je yllätti minut. Hänestä paljastui täysin uusi piirre. Luonteenpiirre jonka olemassaoloa en ollut edes ajatellut, mutta jota olin kuitenkin salaa toivonut. Piirre jonka halusin löytyvän unelmieni miehestä, ja tänään se piirre löytyi. Olen onnelinen.







TJ 121

5 yötä kultapäivään. Ei se niin pahalta kuulosta. Tänään ostin jo bussilippuja, se piristää mieltä. Kummallista sinänsä, sillä yleensä rahanmeno ei tee onnelliseksi. Ensi viikonloppuna on tiedossa sukujuhlat. Je:kin näkee ensimmäistä kertaa koko sukuni, noloahan se on kun jo kohta kolme vuotta ollaan yhdessä oltu. Tärkeintä kuitenkin että toinen tulee lomille.

Nukkumaanmeno meni eilen myöhään yöhön asti koulutöiden parissa ahkeroiden. Seurauksena nukuin tänään kolmen tunnin päiväunet, kyllä teki hyvää. Päiväunet ovat ehdottomasti yksi elämäni suurin rakkaus. Keskiviikkona on koeviikon ensimäinen päivä ja psykologiahan se siellä odottaa. Se on ainoa aine johon olen koko lukion ajan panostanut kunnolla ja nyt on motivaatio poissa. Harmittaa jos tämä viimeinen merkittävä kurssi menee penkin alle. On se niin vaikeaa saada itseään niskasta kiinni. Vieläkään en ole sosiaalipsykologian kirjaa avannut ja huomenna on normaali koulupäivä. Kiire tässä taitaa taas tulla. Tänään sain kuitenkin pientä palkintoa työstäni. Äidinkielen lyhytessee meni odotettua paremmin, riskinotto kannatti sillä valitsin aineistokseni runon. Matikasta saimme tänään pohjanumerot ja onnistuin saamaan numeron jota toivoin, vaikka se tuntui jo mahdottomalta! Onnistumiset kyllä lisäävät motivaatiota. Väsymyksestäni alan silti olla jo huolissani. Johtuuko se vain syksyn pimeydestä vai onko taustalla terveydellisiä syitä? Taitaa olla parasta käväistä terceydenhoitajalla.

Je jatkaa edelleen positiivisuutta ja iloisuutta, ei se taidakaan olla vain hetken huumaa. Ihanaa jos toinen vihdoin alkaisi sopeutua inttielämään. Tulee itsellekin parempi mieli kun tietää että kyllä se toinen siellä ihan hyvin pärjää. Epäreiluista lomistakin on selvinnyt sen verran että muilla enemmän juhlapyhävapaita koska heillä on juuri käynnistä 12 päivän leiri, jossa siin yhteydenpito ulkomaailmaan on kiellettyä. Je säästyi tältä leiriltä, mutta hinta on kova: joulu armeijassa. Asiaa on kuitenkin jo sulateltu ja pakkohan siitä on selvitä. Harkitsen jouluaaton viettämistä sotkussa, mutta katsotaan nyt.

Uusia kuvia en ole innostunut ottamaan, joten tyydyin kaivelemaan vanhoja kuvia. Hei lukijat! Maanantai on ihan pian ohi, me selvisimme!

 

TJ 122

Ennen viikonloppua tekemistä riitti ja koko vkl meni oikein vauhdikkaasti, joten pientä blogitaukoa on pidellyt. Nyt kuitenkin uusi päivitys meni äikän esseen kirjoittamisen ja enkun sanakokeesee lukemisen edelle. Koko vkl oltii ihan tyttöporukalla eikä vanhemmatkaan olleet kotona. Ja taas tuli todistettua että ilman kuningas juoma alkoholiakin voi pitää hauskaa! Parasta koko viikonlopussa oli se, että se meni nopeasti! Meinasi vuorokaudesta tunnit loppua, mutta tällä kertaa se oli vain positiivista. Ikävä unohtui melkein koko viikonlopuksi. Viime päivien puhelut olivat todella lyhyitä, mutta tärkeimmät kuulumiset vaihdettiin. Eilisen puhelun jälkeen ikäväkin muistui hetkeksi mieleen kun jäi puhelu niin minimaaliseksi, mutta menon myötä se taas unohtui.

Toiseksi parasta minun viikonlopussani oli seura! Kaksi lapsuuden ystävääni tulivat meille ja tosiaan olimme ihan kolmistaan. Kävimme katsomassa uuden Twilightin, enkä voi muuta kuin kehua! Se oli mielestäni ehkä paras kaikista. Lauantaina kävimme shoppailemassa, tai lähinnä ikkunaostoksilla, hauskaa kuitenkin oli. Yöllä oli myös luvassa sinkkuelämää -maraton, jonka vuoksi unet jäivät aika vähiin. Huomenna pitäis jaksaa taas kouluun ja koeviikkokin alkaa pian, nyt sitä unta olisi kyllä kaivattu!

Katse tulevaisuuteen! Je tulee lomille ensi viiikonloppuna! Tai oikeastaan hänellä on sitä omaa lomaa, jonka hän anoi. "Lomaa" on vain yksi yö, mutta tulee kuitenkin ja saadaan jälleen olla yhdessä ja se on tärkeintä. Viime viikot ovat olleet vaihteeksi helpompia. Tämä viikko meni huimaa vauhtia ja Je on ollut koko tämän ja viime viikonkin huomattavasti positiivisemmalla asenteella. Se lisää molempien jaksamista.

Tällä viikolla huomasin että joulu on pian täällä. Se aiheutti paniikin, sillä yhtäkään joululahjaa en ollut ostanut. Eilen kuitenkin päätin etsiä Je:lle joululahjan, sillä sehän se tärkein on. Minua onnisti ja löysin jotain, mutta en tietenkään paljasta enenmpää, koska sinä luet tämän kuitenkin! Tuntuu hyvältä olla iloinen ja reipas pitkästä aikaa.

Torstaina taiteilin itselleni letin kerrankin hyvällä menstyksellä, enkä voinut jättää sitä kuvaamatta.

 

Silmät ovat sielun peili.

TJ 127

Tänään on merkittävä TJ. Tänään olemme saavuttaneet puolivälin. Puolet intistä on ohi ja puolet jäljellä. Tuntuu hyvältä. Nyt kun ajattelee, niin takana olevat 127 päivää ovat menneet yllättävän nopeasti. Sama taakka vielä edessä. Ei se niin pahalta kuulosta. Huomenna ollaan jo voiton puolella, ajatella!

Maanantaista on selvitty kunnialla, kohta on tiistaikin ohi, sitten tulee keskiviikko, jonka jälkeen lähestytään jo viikon loppua. Kohta on tämäkin viikko ohi. Olemme Je:n kanssa jutelleet skypessä sekä tänään että eilen ja samaan aikaan puhelimessa. Se helpottaa ikävää huomattavasti, olemmehan kaukosuhteen vuoksi tottuneet juttelemaan kaikki päivät skypessä.

Pian kaukosuhteessa eläminenkin on mennyttä elämää, sillä tänään katselin taas asuntoja. Sopivaa ei vieläkään löytynyt, mutta onhan tässä vielä aikaa. Tarkoitus olisi muuttaa yhteiseen asuntoon niin pian kuin mahdollista. Toisin sanoen kun minun kirjoitukseni ovat ohi. Yhteisestä koirastakin olemme jo haaveilleet.

Välillä on vaikeaa uskoa että olemme olleet Je:n kanssa yhdessä pian kolme vuotta huolimatta siitä miten tapasimme. Paikka jossa tapasimme toisemme ei suinkaan ole perinteinen. Emme tavanneet kännissä baarissa, emmenkä rippileirillä, emme myöskään koulussa tai yhteisessä harrastuksessa. Paikka jossa tapasimme on ehkä hieman nolo, mutta minun mielestäni se on romanttinen ja nykyaikainen tapa tutustua uusiin ihmisiin. Suoraan sanottunaa en olisi uskonut löytäväni elämäni rakkautta sieltä. Toisaalta olen iloinen että tapasimme juuri siellä, sillä en olisi halunnutkaan löytää elämäni suurta rakkautta baarissa ja pää sekaisin. Kenen mielessä kuuluu huuto: "Kerro jo! Kerro jo!"? Enpäs kerrokaan. Tällä kertaa sinä saat selvittää paikan jossa minä ja Je tapasimme! Jos luulet keksineesi oikean vastauksen voit rohkeasti kommentoida sen tänne suuntaan. Siinäpä sinulle pieni pähkinä purtavaksi ;)

Mukana vielä muutamia kuvia jotka inspiroiduin ottamaan eilen. Hassua kuinka luonnostakin voi löytää sydämia sieltä täältä :)



Yritin löytää luonnosta sydämen muotoisia kuvioita.
Aika hyvä vai mitä?



Tämä ei ollut niin selkeä, mutta ehkä siinäkin on jonkilaista
muotoa havaittavissa.



Tämä ei edes yrittänyt esitää sydäntä, mutta jos kuvan kääntäisi
ympäri, niin sydän ehkä löytyis. Myös toisen kasvin keskellä
oleva reikä muistuttaa sydäntä.

Tässä en myöskään yrittänyt saada sydäntä aikaan.

TJ 128

Viikonloppu tuli, oli ja meni. Sunnuntain lähtö ei ollut helppo, mutta ei myöskään niin raskas kuin yleensä. Itkut jäivät vähemmälle. Oikeasti edessä olisi tupla gines, mikä olisi tehnyt sunnuntaista yhtä helvettiä, mutta Je anoi lomaa tulevan tuplan jälkimmäiselle viikonlopulle ja se anomus meni kuin menikin läpi! Kauan pelättyä tupla ginesiä ei siis tulekaan! Yksi gines kuitenki, mutta siihen alkaa jo tottua. Ja tapojeni mukaan olen tietysti keksinyt ohjelmaa tulevalle viikonlopulle.

Koulu yrittää oikeasti tappaa minut. Abivuosi käynnissä ja puhti poissa juuri silloin kuin sitä eniten tarvitsisi. Tuntuu mahdottomalta löytää uloketta josta ponnistaa ylöspäin. Vajoan ja vajoan vain. Motivaation puutteeni ei koskaan ole ollut näin vakava, löytyisiköhän siihenkin jokin vitamiini... Tuntuu että koulumenestykseni on laskenut kuin lehmän häntä, mikä ei suinkaan lisää motivaatiotani.

Kaipaan. Kaipaan tunteita. Kaipaan positiivisia tunteita. Kaipaan Je:tä.
Ihan todella tuntuu siltä että olen vain tunteeton möykky joka kiertelee ympäriinsä vailla päämäärää ja suuntaa tottumustensa mukaan. Tunteet on joko surullisia ja masentavia ta sitten niitä ei ole ollenkaan. Ilon puuskat ovat harvassa. Viikonloput ovat minulle kuin kevätaurinko kukkasille. Silloin herään eloon, tunnetasolla. Muutoin olen kuin kovaksi kuivunut leipä.

Viikonloppu oli kieltämättä ihana. Tietysti. Olimme jonkin verran kahdestaan ja kuinka ihanaa olikaan mennä lenkille kun toisessa kädessä oli koiran talutushihna ja toisessa oman kullan käsi. Sitä olen kaivannut, yhteistä arkea, joka kuitenki loppui jälleen lyhyeen. Ajatella että puolen vuoden päästä se kaikki voi olla osa minun jokapäiväistä elämää. Viikonloppuna innostuimme myös leipomaan cupcakeseja. Nam että ole herkkua! Sisällä ihanan isoja suklaan paloja ja päällä suklaakreemeä :P

Maistuis varmaa sullekin! Ja siinäpä mitä parhain ohjelmavinkki kun on gines vkl! Herkulliset suklaa leivokset! Suklaahan on naisille seksin korvike, vai miten se menikää ;)

TJ 132

Torstai. Tieto siitä että huomenna pääsen oman kullan lämpimään kainaloon saa suupielet nousemaan korviin. Mikään ei pysty masentamaan. Yhden yön päästä saa taas olla ikävöimättä. 24 tunnin päästä kaikki on jälleen kohdallaan. Huomenna kaikki on täydellistä. Voiko ihanampaa päivää olla kuin torstai? Kyllä voi, nimittäin perjantai! Menisiköhän se niin, että keskiviikko on ihana, torstai on ihanampi ja perjantai on ihanin, ehkäpä. Kohta on taas yksi viikko ohi ja yksi viikko vähemmän jäljellä.


Tässä vielä pieni piristäjä.

Mitäs teillä on vkl suunnitelmia? Minä matkustan jälleen, mutta tällä kertaa en matkusta yksin. Koirani Nita tulee mukaan :) Kyllä tuntuu taas kotoisalta ajatella että huomenna saan taas hypätä bussiin. Vkl olemme nähtävästi paljon kahdestaan, se jos mikä on ihanaa. Kukaan ei ole häiritsemässä tai viemässä Je:n huomiota pois minusta (ompas itsekästä).

Muistakaa kaikki inttilesket, joiden hanipöö pääsee lomille, viettää oikein mukava, ihana, rakkauden täyteinen ja ennen kaikkea sopuisa viikonloppu. Helposti tulee riideltyä pienistä ja täysin turhista asioista, jonka jälkeen kummallakin on inhottava olo. Muistakaa siis naiset: pitäkää hermonne kurissa ja miettikää kahteen kertaan kuinka itsekkäitä kehtaatte olla ;) Lomille pääsevä sotapoika tuskin haluaa riidellä, etkä varmasti sinäkään.

Jos sen sijaan tiedossa on viikonloppu ilman elävää unikaveria, koita keksiä itsellesi paljon tekemistä. Muista nukkua pitkään, sillä tällöin aika kuluu nopeammin. Jos ystävillesi sopii niin järjestäkää vaikka tyttöjen ilta! Tietysti joskus kannattaa myös ottaa aikaa itselleen, mutta minun tärkein vinkkini on: Älä anna ikävälle ja kyynelille valtaa! Ole vahva!

TJ 133

Intti on kuin moderni tanssi, koskaan ei voi ennustaa mitä tulee tapahtumaan. Eikä siitäkään ymmärrä mitään.

Mistä tällainen ajatus? Noh, oltiin tänään tyttöjen kanssa katsomassa tanssiesitystä, joka siis oli modernia tanssia ja vähän balettiakin. Saatiin koulun kautta ilmaiset liput, tuskin muuten olisimme menneet. Itse en ymmärtänyt juonesta hölkäsenpöläystä, jos siinä sellaista edes oli, eikä ymmärtäneet kaverinikaan. Tanssijat olivat kuitenkin todella taitavia ja itse tanssi oli hyvin taiteelista ja vangitsevaa. Olihan se mukavaa ajanvietettä, ei siinä mitään. En kuitenkaan olisi maksanut moisesta hömpästä.

Je on pysynyt edelleen pirteänä. Olen todella ylpeä sotapojastani, hän on ollut koko viikon iloinen ja lähes positiivinen :) Maanantain jälkeen ei ole tainnut tulla yhtää masennus -viestiä, se jos mikä piristää minuakin! Kyllä sitä huomattavasti paremmin jaksaa itsekin jos toinen on pirteänä ja kunnossa muutenkin. Eikä viikonloppuun ole enää pitkä aika! Tänään on keskiviikko, ja sekin päättyy ihan pian! Huomenna on torstai, jonka jälkeen tulee ihana perjantai :)) Eihän tässä voi muuta kuin hymyillä! :)

Jos ite oot kans hyväl tuulel, tai vaikka masentaiski, ni kuuntele Lenka - Everything at once http://www.youtube.com/watch?v=7zMbB3TzuPc (toivottavasti linkki toimii ku oli vähä ongelmii ton kans... )

As warm as the sun, as silly as fun
As cool as a tree, as scary as the sea
As hot as fire, cold as ice
Sweet as sugar and everything nice

Mitenkäs teillä muilla? Tuleeko sotapoika viikonloppuna lomille? Niin ja olisiko muuten jotain päivitysideoita?

Kuvausintoni on jatkanut laskuaan. Mutta tässä muutama otos viime viikonlopulta :)

 

Minä ja Je olemme kuin kaksi marjaa.

TJ 134

Läksyt tehty huolimattomasti toisella kädellä ja vastaukset vain lähestyvät oikeita vastauksia, kuten lim x lähestyy ääretöntä (pitkää matematiikkaa jos joku ihmettelee). Tämä päivä on taas mennyt ihan ohi, tuntuu että olen vain seilannut paikasta toiseen. Olen ollut paikalla siellä missä pitääkin, mutta läsnä en todellakaan ole ollut. Tiedän että sydämeni on jossain aivan muualla.

Je:ltä on tullut tänään pari viestiä, kaikissa hän on ainakin yrittänyt esittää vahvaa, mutta huomasin heti ettei kaikki oikeasti ole niin hyvin kuin hän väittää. Ikävä rasittaa itse kutakin. Mutta jos halutaan olla positiivisia, niin ikävähän on vain merkki aidosta rakkaudesta!

Väsymys painaa päälle ja pimeys masentaa. Kävin pitkään kamppailua itseni kanssa: menisinkö nukkumaan vai aloittaisinko uuden blogipäivityksen kirjoittamisen. Kuten huomaatte blogi voitti, mutta nyt uni kutsuu.

TJ 135 - osa 2

Tiedän, olen jaaritellut tänään jo ihan liikaa, mutta nyt tuli pakottava tarve kirjoittaa jälleen. Ilta ilman iltapuhelua on ihan kamala, nyt kun siihen iltapuheluun oli jo tottunut. Leirille lähdön jälkeen on tullut yksi viesti, jossa jo toivotettiin hyvät yöt, joten toista tuskin tulee. Odotan silti.

Jotenkin alkoi vaan taas ärsyttää tämä koko inttitouhu... Pitäisihän niiden siellä nyt ymmärtää että yli 18-vuotiailla miehillä voi olla jo tyttöystävä, joillakin jo vaimo ja lapsiakin. Miksi siis tuottaa niin kamalaa tuskaa ja ikävää...

Eilen mietin kuinka turhalta tyttöystävänä tuntuu vetää e-pillereitä nassuun kun poikaystävä on tiessä missä metsässä mönkimässä ja tuplagines päällä (meillä ei tosin ole tällainen tilanne, mutta silti). Siitä seurasi tänään ajatus: Miksi minulla poikaystävä? Jos nyt yritän sivuuttaa sen tunteellisen puolen...

Poks! Ajatus katkesi. Siinä "paha" missä mainitaan! Je:ltä tuli viesti, toinekin! Pikaisia molemmat, mutta tärkeää oli silti kuulla että toisella on kaikki hyvin, ja rakkauskin on edelleen tallella, tietysti.

Takaisin esittämääni kysymykseen. Miksi poikaystävä? Minulle poikaystävä oli elämäni pelastus. Olin koulukiusattu, hyvin epävarma itsestäni, itsetuntoni oli murskana, minulla ei ollut suuntaa mihin mennä, parasta ystävää ei ollut. Sitten tuli Je. Hän näki minussa parhaat puoleni, hän näki koulukiusatun tyttörukan takana naisen joka tarvisti kipeästi ystävää. Ja siinä se oli, ystävä, poikaystävä, paras ystävä. Totta kai kaiken perustana on rakkaus, mutta lupasin sivuuttaa sen tunteellisen puolen, joten siitä seuraava askel on ystävyys. Je:stä tuli minun paras ystävä, mutta ennen kaikkea toiveeni toteutui. En ollut enää yksin. Minulla oli joku jonka kanssa viettää kaikki vapaa-aikani, minun onnekseni Je:lläkään ei ollut juurikaan tärkeitä ystäviä tai harrastusta joka olisi vienyt kaiken ajan. Vastauksena kysymykseen tiivistettynä: en halua olla yksin. Ihminen on laumaeläin ja kaipaa seuraa.

Noniin, näkeehän sen kuvastakin,
että blondihan täällä kirjoittelee.
Kuinka viisasta tekstiä sopii siis odottaa?

Miten sitten päädyin e-pillereistä ajattelemaan poikaystävän merkitystä? Noh... Miksi syön e-pillereitä? - Koska minulla on poikaystävä (luulen että se kertoo riittävästi). Miksi minulla on poikaystävä? - Tunteettomasti: koska en halua olla yksin. Olenko nyt yksin? - Olen, ja paljon! Syntyy ristiriita: minulla on poikaystävä koska en halua olla yksin, mutta nyt olen paljon yksin vaikka minulla on poikaystävä. Meniköhän tämä nyt liian filosofiseksi? Kuka ymmärsi mitä yritin sanoa? En tainnut itsekkään tarkkalleen pysyä kärryillä. Mutta mitäpä muutakaan tekisin kuin ajattelisin, kun olen YKSIN?